Muistoja

   Oi aika wanha kultainen!

Vanhan kansanviisauden mukaan aika kultaa muistot. Muistamme vanhoja hyviä aikoja ja myös niitä jäseniämme, jotka ovat jo siirtyneet alfailemaan taivaallisille autostradoille.

Vanhaan hyvään aikaan Alfa Romeoiden ajo-ominaisuudet olivat aivan omaa luokkaansa useimpiin muihin merkkeihin verrattuna. Suuntavakavuuden pystyi käytännössä toteamaan irroittamalla kädet ohjauspyörästä, jolloin Alfa kulki edelleen suoraan eteenpäin vakaasti kuin juna. Suorituskyky oli ehkä parasta mitä Suomen silloisessa autovalikoimassa oli tarjolla ja siitä pystyi myös käytännössä nauttimaan hiljaisilla teillä joitakin pyhäviikonloppuja lukuun ottamatta. Liikennemäärät olivat vain murto-osa nykyisestä, eikä yleisiä nopeusrajoituksiakaan vielä tunnettu. Alfa Romeolle oli kunnia-asia, että ne useimmista muista merkeistä poiketen kulkivat sen, minkä tehdas lupasi, muualla Euroopassa vielä hiukan Suomea enemmän parempilaatuisen polttoaineen ansiosta.

Alfoissa oli levyjarrut kaikissa pyörissä ja viisiportainen vaihdelaatikko aivan ensimmäisten joukossa. Jälkimmäistä suomalaisen autolehdistön ”asiantuntijatoimittajat” kritisoivat, koska ”piti vaihtaa niin monta kertaa”. Arvostelu loppui, kun niitä alkoi ilmestyä muihinkin automerkkeihin. Alfa Romeon Iso-Britannian tytäryhtiön mainososastolla kehitetty yhtälö määritteli aidon urheiluauton.

Vaihteet + levyjarrut + kaasuttimien kurkut + yläpuoliset nokka-akselit = 15

Myös Alfan omistaminen oli kovin erilaista nykyaikaan verrattuna. Niitä oli erittäin vähän, alussa vain muutama. Korkean autoverotuksen vuoksi ne olivat käytettyinäkin erittäin kalliita, ja omistajiksi valikoitui ihmisiä, jotka olivat valmiita maksamaan ajonautinnosta ja arvostivat sen ajan hienointa autotekniikkaa ja myös sitä, ettei niitä seissyt jonossa taksiasemalla eikä osuuskauppojen edessä tai peltoautoina. Koska useimmat Alfan mallit eivät kovin näkyvästi tavallisen ihmisen silmissä erottuneet muista autoista, varallisuuttaan näyttävän auton avulla esitelleet ihmiset päätyivät muihin merkkeihin. Lähes kaikki Alfaan päätyneet tekivätkin valinnan sen ja erään baijerilaisen automerkin välillä. Eräs autolehti tiedusteli 1970-luvulla maahantuojien edustajilta, millä autolla he ajaisivat oman merkin asemesta. Koneliikkeen auto-osaston johtajan valinta oli em. baijerilaismerkin halvin versio.

Helsingissä Alfan saattoi vielä 1970-luvulla pysäköidä Mannerheimintielle tai Bulevardille, jos halusi poiketa Stockmannille tai Ekbergille kahville. Tarvontiellä ajo-ominaisuudet pääsivät oikeuksiinsa, koska nykyajasta poiketen lähes kaikilla autoilla oli epämiellyttävää ajaa sitä yli 100 km/h tai ne eivät yksinkertaisesti kulkeneet sen lujempaa, eivätkä kuljettajat edes yrittäneet ajaa jatkuvasti ohituskaistaa kuten nykyään. Kaksikaistaisilla valtateillä ohittaminen oli helppoa harvojen vastaantulijoiden ja erinomaisen kiihtyvyyden ansiosta.

Koska pääkonttori ja Suomen Koneliike Oy:n korjaamo sijaitsivat Lauttasaaressa, suuri joukko henkilökuntaakin asui siellä kuten myös paljon muutenkin Alfojen ostajiksi soveltuvia ihmisiä. Varsinkin alkuaikoina jotkut ostivat Alfansa suoraan Koneliikkeen toimitusjohtajalta ja heille jäi tästä ystävällisestä vanhan ajan herrasmiehestä paljon mukavia ja hauskoja muistoja. Työntekijöiden Alfa-uskollisuus säilyi usein silloinkin, kun he olivat siirtyneet pois maahantuojan palveluksesta. Monet tunsivat toisensa ainakin nimeltä, ja Lauttasaaren sillalle ajaessa vastaan tuli usein ainakin yksi Alfa. Näin sai alkunsa kämmenen heilautus – olisihan ollut epäkohteliasta jättää tervehtimättä, jos vastaantulija sittenkin oli joku tuttu. Alfojen huoltovälit olivat nykyistä paljon lyhyemmät, ja niitä käytettiin huollossa useammin. Töiden vastaanottojonossakin tapasi monasti tuttavan, jonka kanssa oli vuoroa odotellessa mukava vaihtaa kuulumisia.

Osa vanhimmista jäsenistä oli saanut ensikosketuksen Alfoihin Eläintarhan ajoista, jotkut jo 1930-luvulla Rüschin, Widengrenin ja Björnstadin ajaessa voittoihin. Poikkeuksen muodostaa eräs jo edesmennyt henkilö, jolle jo tuolloin Italiassa työskennellessään tarjoutui mahdollisuus käväistä Portellon tehtaalla. Useimmat muut pääsivät käymään siellä vasta vuosikymmeniä myöhemmin.